Kuten blogin lukijat varmasti hyvin tietävät, sai Vaasan syksy urheilullisesta menestyksestä huolimatta karvaan jälkimaun, kun kaupunginhallitus teki päätöksen joka ei jaksa edes naurattaa. Vaasan harrastetuimman lajin silmille virtsattiin taas häikäilemättä. Heti perään saatiin vieraita Norjasta, kun UEFA:n stadiontarkastaja Trygve Bornø kävi haukkumassa Hietalahden stadionin tilan. Talven synkkyys syveni entisestään siinä vaiheessa, kun norjalaisherra kuuleman mukaan alkoi nauramaan jo portilla nähtyään Hietalahden kunnon.
Ei toki ole mikään salaisuus, ettei perinteikäs Hietalahti täytä enää edes alkeellisimpia nykyaikaisten urheiluolosuhteiden vaatimuksia, ja katsomorakenteetkin alkavat olla jo vaaraksi katsojille. Nurmen huolto on käytännössä enemmän tuurin kuin sinänsä pätevien kentänhoitajien vastuulla, sillä kentän alla oleva lämmitysjärjestelmä on rikki ja aikansa elänyt. Käytössä se polttaisi nurmen toisesta päästä hengiltä, muttei lämpöä riittäisi keskelle asti. Lämmitysjärjestelmän puutteiden lisäksi ongelmana on myös nurmen ikä, ja parhaista yrityksistä huolimatta käyttöaste on jäänyt olemattomaksi. Vaasan Palloseuran edustusjoukkuekin sai käyttää nurmea vain peleihin ja yhteen valmistavaan harjoitukseen ennen pelejä, sama koskee myös VIFK:ta, joka joutui muutenkin pelaamaan paljon toisaalla. Katsomoissa ja sosiaalitiloissa ei niissäkään ole kehumista, pukuhuoneista puhumattakaan. Pelaajia ei todellakaan käy kateeksi kun kopeissa käy: lämmintä vettä ei ole aina saatavilla, home haisee ulos asti ja rakenteet näyttävät olevan romahtamaisillaan. Käytännössä jopa siirrettävä kontti olisi miellyttävämpi ympäristö. Vaikka nurmi olisi ihmeen kaupalla käyttökelpoinen ja junioreille tilaa ja aikaa, ei tuollaiseen tilaan kannattaisi lapsia päästääkään. Yleisön osalta tilanne on vielä surullisempi. Ei tarvitse kuin vilkaista katsomon katon hajanaisia hätäkorjauksia vuosien varrelta sekä valtavia notkoja penkkiriveillä. Suojasta tuulelta ja tuiskulta ei voi puhua, eikä lämmityslaitteita tietenkään voi puurakenteiseen museokohteeseen laittaa. Seurojen talouden kannalta tärkeät VIP-tilat ovat nekin sanalla sanoen varsin vaatimattomat elleivät jopa olemattomat. Jos lätkähallia moititaan VIP-tiloiltaan vanhanaikaiseksi, niin mitä ihmettä Hietalahden tilat sitten ovat? Vaikka VPS Oy tahtoisi itse kunnostaa noita tarpeellisia VIP-tiloja, ei siihen ole mahdollisuutta vaikka rahatkin löytyisivät. Vaasan Palloseurahan sitäpaitsi on käyttänyt yksityistä rahaa stadionin kehitykseen, sillä Honka-rakenteelta ostetut hirsimökit olivat aikanaan seuralta nykyrahaan suhteutettunakin suuri investointi.
Tämä kaikki on varmasti suurimmalle osalle jo ennestään tuttua: vaasalaisseurojen edustusjoukkueet, ne Vaasan imagon ja yhteisöllisyyden kannalta elintärkeät seurat kärsivät, mutta jopa suurempi tragedia kätkeytyy juniorimassoihin. Syystä tai toisesta tietyt, nimeltä mainitsemattomat tahot tahtovat puhua stadionhankkeesta vain edustusjoukkueille rakennettavana projektina, vaikka todellisuudessa suurimmat hyötyjät olisivat lapset ja muut aktiiviharrastajat, eli me veronmaksajat itse. Jalkapalloväen onkin syytä muistuttaa näitä keskustelua tahallaan väärään suuntaan ajavia henkilöitä mm. allaolevista seikoista.
Harva muistaa, että seurojen nykyinen heikko tilanne on jatkunut huomattavasti tätä viimeisen 10-15 vuoden jahkailua kauemmin. Vaasalaiset seurat ovat aina olleet edelläkävijöitä myös olosuhteiden suhteen, eikä tämä tekijähenki ole suinkaan rajoittunut vain Hietalahden kunnostamiseen. Vaasassa jalkapalloilijat olivat erittäin toimeliaita ennen sotia. Vepsun itse rakennuttama ja maksama (kyllä, kaupunki ei tukenut projektia millään tavoin) Pallokenttä oli Suomen ensimmäinen jalkapalloilulle pyhitetty nurmikenttä, ja seuran itse rakennuttamat aidat ja katsomot eivät nekään jääneet aikansa mittapuulla ainakaan vajavaisiksi. Tässä vertailussa vaasalaiset voivat olla ylpeitä myös VIFK:n omatoimisuudesta, sillä he eivät jääneet pekkaa pahemmaksi vaan rakensivat itse,oman Kamratvallenin toimintansa keskukseksi, tässäkin tapauksessa ilman kaupungin tukea.
Miksi ihmeessä molemmat pääsarjasta tutut seurat sitten siirtyivät aikanaan Hietalahden Olympiastadionille? Alunperin Helsingin olympialaisia varten rakennettu Hietalahti kun ei ollut alkujaan pelkkä jalkapallokenttä, ja monet varmasti muistavatkin vanhat juoksuradat. No, Vaasan kaupungille ominaiseen tapaan seurojen itse rakentamat ja hoitamat kentät tietenkin pakkolunastettiin, ja tontit kaavoitettiin uudelleen. Vepsun Pallokentästä tehtiin tontteja uudelle teollisuusalueelle, ja VIFK:n Kamratvallen jäi moottoritien jalkoihin. Seuroille ei jäänyt työstään käteen käytännössä mitään konkreettista.
Olosuhteiden parantaminen omalla työllä ei ole kuitenkaan vain viime vuosituhannen juttu jostain ammoisilta ajoilta, vaan Vaasassa tehdään jatkuvasti raakaa työtä paremman huomisen puolesta. Kilpailun kiristyessä ja toiminnan ammattimaistuessa Suomessa ja Vaasassa tuli eteen tarve löytää entistä parempia talviharjoitusmahdollisuuksia. Seurat vastasivat jälleen kerran huutoon itse. VPS pystytti oman Junnuhallinsa Monitoimiviheriön viereen 90-luvun lopussa, ja Vaasan Kiiston kuplahalli on sekin jo vakiintunut erittäin tutuksi harjoittelupaikaksi vaasalaisille. Lisäksi perinteikäs Wasa Football Cup rakensi sekin hiljattain oman kuplansa Ehnvallenille, ja tuoretta Fennia Areenaa kelpaakin ihailla! Olosuhteet ovat siis osin kunnossa, mutta kenen ansiosta? Kaikki nämä suuret projektit on rakennettu itse jalkapalloihmisten toimesta, vaikka kyseessä on seudun ja kaupungin ylivoimaisesti harrastetuin laji!
Vaasa on aina ollut jalkapallokaupunki, ja nykyiset olosuhteet ovat siedettävät lähinnä futisväen itsensä ansiosta. Kaupunki hallinnoi käytännössä sinänsä erinomaista Monitoimiviheriötä, mutta valitettavasti on sekin päässyt vuosien saatossa karmeaan kuntoon. Ojitusten puute on johtanut kenttien kuoppaisuuteen, ja nykykunnossaan olosuhteet ovat jopa harrastajille vaaraksi, vaikka käyttöaikaa kuinka rajataan vuosi vuodelta lyhyemmäksi. Näinkö kaupunki todella panostaa ennaltaehkäisevään työhön junioripuolella? Nykyisellään seurat maksavat kaiken itse, ja se valitettavasti korottaa myös vanhempien maksuja. En onneksi tiedä vastaavia esimerkkejä paljoakaan muiden lajien puolelta, enkä urheilun ja liikunnan puolestapuhujana toki sellaisia kenellekään toivokaan.
Alueen ylivoimainen helmi olisi toki Botniahalli Mustasaaren puolella, mutta valitettavasti kuntayhtymän omistamasta hallista ei käytännössä vuoroja junioreille löydy, kun vuorot täytetään tasan kuntien kesken. Vähemmän yllättäen huippuolosuhteisiin löytyy runsaasti pyrkijöitä myös alasarjoista, ja helpoin tapa saada hyvä vuoro onkin olla Mustasaaren puolella kirjoilla. Ajatus on siis ollut kaunis, mutta toteuttamisessa olisi reilusti parantamisen varaa. Samaa pätee stadionhankkeen lykkäämiseen jälleen kerran.
Raidan varrelta-blogi lähestyi suurimpien vaasalaisseurojen johtavia tahoja parin kysymyksen kera, joten annetaan hetkeksi puheenvuoro VPS-junioreiden edustajalle:
Stadionkeskustelu on, kenties tiettyjen tahojen tahdon mukaisesti, keskittynyt tarkastelemaan tilannetta VPS:n edustusjoukkueen näkökannalta. 80% käytöstä menisi kuitenkin juniorijoukkueille. Huolimatta siitä, että kaupungissamme on ylivoimaisesti eniten jalkapallon harrastajia, olosuhteet ovat surkeat. Seurat ovat itse luoneet toimintaympäristönsä ja kokeneet silti projekteissaan tuen sijaan vastustusta.
Nykyään emme pysty tarjoamaan omille junioreillemme emmekä vierailijoille edes WC-tiloja peseytymispaikoista puhumattakaan. Esimerkiksi Monitoimiviheriölle ei olla vuosikausien yrityksistä huolimatta saatu minkäänlaisia huolto- ja sosiaalitiloja. Vierasjoukkueita on kaupungin puolelta ohjattu jopa mereen uimaan, kun suihkutiloja ei voida kaikille osoittaa. Stadionhankkeen toteutuessa pystyisimme tarjoamaan sekä kaikille halukkaille inhimilliset peli- ja peseytymisolosuhteet, sekä tietenkin keskittämään omaa ydintoimintaamme entistä lähemmäksi kaupunkilaisia ja heidän arkeaan. Hyötyjinä olisivat myös koulut ja muiden lajien edustajat.
Monitoimiviheriö alkaa olla niin huonossa kunnossa, että sielä pelaaminen on jo vaarallista. Uusittu stadion veisi painetta pois siltä alueelta ja kenttiä voitaisiin aloittaa kunnostamaan. Pystyisimme myös järjestämään itse turnauksia, eikä joukkueidemme tarvitsisi matkustaa jatkuvasti pelien perässä Vaasan ulkopuolelle.
Yllämainittujen lainausten lisäksi samanlaista viestiä kuului myös muiden seurojen edustajilta. Lisäksi muutamat tahot huomauttivat epävirallisesti huolensa valtion tukien menettämisestä ellei pian tapahdu, ja myös Hattrick-rahojen saatavuudesta myöhemmin ollaan jalkapallopiireissä huolissaan. Kaupungin rahoitussuunnitelma hankkeelle on järkevästi sidottu Raviradan alueen tonttimyynteihin. Vaikka se projekti tällä hetkellä seisookin, olisi lainaraha nyt niin halpaa, että käytännön tasolla korkokustannukset kaupungille jäisivät olemattomiksi kuten vaasalaisen jalkapallohistorian hienoimpiin hahmoihin kuuluva tj Eero Karhumäki huomautti Good Companyssa. Totta kai myös edustusjoukkue häviää vähintään sen 80 000 € stadionhankkeen viivästyessä, mutta toivoisin silti jalkapallomyönteisten ihmisten kuuluttavan totuutta kaikille: suurin häviäjä tässä lykkäyksessä on jälleen kerran junioripuoli. Kysymys on arvovalinnoista, jos emme panosta lapsiimme, niin miltä tulevaisuutemme mahtaakaan näyttää?
Ei toki ole mikään salaisuus, ettei perinteikäs Hietalahti täytä enää edes alkeellisimpia nykyaikaisten urheiluolosuhteiden vaatimuksia, ja katsomorakenteetkin alkavat olla jo vaaraksi katsojille. Nurmen huolto on käytännössä enemmän tuurin kuin sinänsä pätevien kentänhoitajien vastuulla, sillä kentän alla oleva lämmitysjärjestelmä on rikki ja aikansa elänyt. Käytössä se polttaisi nurmen toisesta päästä hengiltä, muttei lämpöä riittäisi keskelle asti. Lämmitysjärjestelmän puutteiden lisäksi ongelmana on myös nurmen ikä, ja parhaista yrityksistä huolimatta käyttöaste on jäänyt olemattomaksi. Vaasan Palloseuran edustusjoukkuekin sai käyttää nurmea vain peleihin ja yhteen valmistavaan harjoitukseen ennen pelejä, sama koskee myös VIFK:ta, joka joutui muutenkin pelaamaan paljon toisaalla. Katsomoissa ja sosiaalitiloissa ei niissäkään ole kehumista, pukuhuoneista puhumattakaan. Pelaajia ei todellakaan käy kateeksi kun kopeissa käy: lämmintä vettä ei ole aina saatavilla, home haisee ulos asti ja rakenteet näyttävät olevan romahtamaisillaan. Käytännössä jopa siirrettävä kontti olisi miellyttävämpi ympäristö. Vaikka nurmi olisi ihmeen kaupalla käyttökelpoinen ja junioreille tilaa ja aikaa, ei tuollaiseen tilaan kannattaisi lapsia päästääkään. Yleisön osalta tilanne on vielä surullisempi. Ei tarvitse kuin vilkaista katsomon katon hajanaisia hätäkorjauksia vuosien varrelta sekä valtavia notkoja penkkiriveillä. Suojasta tuulelta ja tuiskulta ei voi puhua, eikä lämmityslaitteita tietenkään voi puurakenteiseen museokohteeseen laittaa. Seurojen talouden kannalta tärkeät VIP-tilat ovat nekin sanalla sanoen varsin vaatimattomat elleivät jopa olemattomat. Jos lätkähallia moititaan VIP-tiloiltaan vanhanaikaiseksi, niin mitä ihmettä Hietalahden tilat sitten ovat? Vaikka VPS Oy tahtoisi itse kunnostaa noita tarpeellisia VIP-tiloja, ei siihen ole mahdollisuutta vaikka rahatkin löytyisivät. Vaasan Palloseurahan sitäpaitsi on käyttänyt yksityistä rahaa stadionin kehitykseen, sillä Honka-rakenteelta ostetut hirsimökit olivat aikanaan seuralta nykyrahaan suhteutettunakin suuri investointi.
Tämä kaikki on varmasti suurimmalle osalle jo ennestään tuttua: vaasalaisseurojen edustusjoukkueet, ne Vaasan imagon ja yhteisöllisyyden kannalta elintärkeät seurat kärsivät, mutta jopa suurempi tragedia kätkeytyy juniorimassoihin. Syystä tai toisesta tietyt, nimeltä mainitsemattomat tahot tahtovat puhua stadionhankkeesta vain edustusjoukkueille rakennettavana projektina, vaikka todellisuudessa suurimmat hyötyjät olisivat lapset ja muut aktiiviharrastajat, eli me veronmaksajat itse. Jalkapalloväen onkin syytä muistuttaa näitä keskustelua tahallaan väärään suuntaan ajavia henkilöitä mm. allaolevista seikoista.
Kentästä on tehty pelikuntoinen tarvittaessa vaikka talkoilla
Harva muistaa, että seurojen nykyinen heikko tilanne on jatkunut huomattavasti tätä viimeisen 10-15 vuoden jahkailua kauemmin. Vaasalaiset seurat ovat aina olleet edelläkävijöitä myös olosuhteiden suhteen, eikä tämä tekijähenki ole suinkaan rajoittunut vain Hietalahden kunnostamiseen. Vaasassa jalkapalloilijat olivat erittäin toimeliaita ennen sotia. Vepsun itse rakennuttama ja maksama (kyllä, kaupunki ei tukenut projektia millään tavoin) Pallokenttä oli Suomen ensimmäinen jalkapalloilulle pyhitetty nurmikenttä, ja seuran itse rakennuttamat aidat ja katsomot eivät nekään jääneet aikansa mittapuulla ainakaan vajavaisiksi. Tässä vertailussa vaasalaiset voivat olla ylpeitä myös VIFK:n omatoimisuudesta, sillä he eivät jääneet pekkaa pahemmaksi vaan rakensivat itse,oman Kamratvallenin toimintansa keskukseksi, tässäkin tapauksessa ilman kaupungin tukea.
Vaasan Palloseuran oma Pallokenttä oli maamme jalkapalloilun kannalta historiallinen merkkipaalu.
Miksi ihmeessä molemmat pääsarjasta tutut seurat sitten siirtyivät aikanaan Hietalahden Olympiastadionille? Alunperin Helsingin olympialaisia varten rakennettu Hietalahti kun ei ollut alkujaan pelkkä jalkapallokenttä, ja monet varmasti muistavatkin vanhat juoksuradat. No, Vaasan kaupungille ominaiseen tapaan seurojen itse rakentamat ja hoitamat kentät tietenkin pakkolunastettiin, ja tontit kaavoitettiin uudelleen. Vepsun Pallokentästä tehtiin tontteja uudelle teollisuusalueelle, ja VIFK:n Kamratvallen jäi moottoritien jalkoihin. Seuroille ei jäänyt työstään käteen käytännössä mitään konkreettista.
Olosuhteiden parantaminen omalla työllä ei ole kuitenkaan vain viime vuosituhannen juttu jostain ammoisilta ajoilta, vaan Vaasassa tehdään jatkuvasti raakaa työtä paremman huomisen puolesta. Kilpailun kiristyessä ja toiminnan ammattimaistuessa Suomessa ja Vaasassa tuli eteen tarve löytää entistä parempia talviharjoitusmahdollisuuksia. Seurat vastasivat jälleen kerran huutoon itse. VPS pystytti oman Junnuhallinsa Monitoimiviheriön viereen 90-luvun lopussa, ja Vaasan Kiiston kuplahalli on sekin jo vakiintunut erittäin tutuksi harjoittelupaikaksi vaasalaisille. Lisäksi perinteikäs Wasa Football Cup rakensi sekin hiljattain oman kuplansa Ehnvallenille, ja tuoretta Fennia Areenaa kelpaakin ihailla! Olosuhteet ovat siis osin kunnossa, mutta kenen ansiosta? Kaikki nämä suuret projektit on rakennettu itse jalkapalloihmisten toimesta, vaikka kyseessä on seudun ja kaupungin ylivoimaisesti harrastetuin laji!
Upouusi Fennia Areena on upea osoitus jalkapalloväen omatoimisuudesta. Kiitos Tor Sparv ja WFC!
Vaasa on aina ollut jalkapallokaupunki, ja nykyiset olosuhteet ovat siedettävät lähinnä futisväen itsensä ansiosta. Kaupunki hallinnoi käytännössä sinänsä erinomaista Monitoimiviheriötä, mutta valitettavasti on sekin päässyt vuosien saatossa karmeaan kuntoon. Ojitusten puute on johtanut kenttien kuoppaisuuteen, ja nykykunnossaan olosuhteet ovat jopa harrastajille vaaraksi, vaikka käyttöaikaa kuinka rajataan vuosi vuodelta lyhyemmäksi. Näinkö kaupunki todella panostaa ennaltaehkäisevään työhön junioripuolella? Nykyisellään seurat maksavat kaiken itse, ja se valitettavasti korottaa myös vanhempien maksuja. En onneksi tiedä vastaavia esimerkkejä paljoakaan muiden lajien puolelta, enkä urheilun ja liikunnan puolestapuhujana toki sellaisia kenellekään toivokaan.
Alueen ylivoimainen helmi olisi toki Botniahalli Mustasaaren puolella, mutta valitettavasti kuntayhtymän omistamasta hallista ei käytännössä vuoroja junioreille löydy, kun vuorot täytetään tasan kuntien kesken. Vähemmän yllättäen huippuolosuhteisiin löytyy runsaasti pyrkijöitä myös alasarjoista, ja helpoin tapa saada hyvä vuoro onkin olla Mustasaaren puolella kirjoilla. Ajatus on siis ollut kaunis, mutta toteuttamisessa olisi reilusti parantamisen varaa. Samaa pätee stadionhankkeen lykkäämiseen jälleen kerran.
Raidan varrelta-blogi lähestyi suurimpien vaasalaisseurojen johtavia tahoja parin kysymyksen kera, joten annetaan hetkeksi puheenvuoro VPS-junioreiden edustajalle:
Stadionkeskustelu on, kenties tiettyjen tahojen tahdon mukaisesti, keskittynyt tarkastelemaan tilannetta VPS:n edustusjoukkueen näkökannalta. 80% käytöstä menisi kuitenkin juniorijoukkueille. Huolimatta siitä, että kaupungissamme on ylivoimaisesti eniten jalkapallon harrastajia, olosuhteet ovat surkeat. Seurat ovat itse luoneet toimintaympäristönsä ja kokeneet silti projekteissaan tuen sijaan vastustusta.
Nykyään emme pysty tarjoamaan omille junioreillemme emmekä vierailijoille edes WC-tiloja peseytymispaikoista puhumattakaan. Esimerkiksi Monitoimiviheriölle ei olla vuosikausien yrityksistä huolimatta saatu minkäänlaisia huolto- ja sosiaalitiloja. Vierasjoukkueita on kaupungin puolelta ohjattu jopa mereen uimaan, kun suihkutiloja ei voida kaikille osoittaa. Stadionhankkeen toteutuessa pystyisimme tarjoamaan sekä kaikille halukkaille inhimilliset peli- ja peseytymisolosuhteet, sekä tietenkin keskittämään omaa ydintoimintaamme entistä lähemmäksi kaupunkilaisia ja heidän arkeaan. Hyötyjinä olisivat myös koulut ja muiden lajien edustajat.
Monitoimiviheriö alkaa olla niin huonossa kunnossa, että sielä pelaaminen on jo vaarallista. Uusittu stadion veisi painetta pois siltä alueelta ja kenttiä voitaisiin aloittaa kunnostamaan. Pystyisimme myös järjestämään itse turnauksia, eikä joukkueidemme tarvitsisi matkustaa jatkuvasti pelien perässä Vaasan ulkopuolelle.
Monitoimiviheriön ojitusten puute tekee haittaa kentän kuntoa ja käyttöä dramaattisesti
Yllämainittujen lainausten lisäksi samanlaista viestiä kuului myös muiden seurojen edustajilta. Lisäksi muutamat tahot huomauttivat epävirallisesti huolensa valtion tukien menettämisestä ellei pian tapahdu, ja myös Hattrick-rahojen saatavuudesta myöhemmin ollaan jalkapallopiireissä huolissaan. Kaupungin rahoitussuunnitelma hankkeelle on järkevästi sidottu Raviradan alueen tonttimyynteihin. Vaikka se projekti tällä hetkellä seisookin, olisi lainaraha nyt niin halpaa, että käytännön tasolla korkokustannukset kaupungille jäisivät olemattomiksi kuten vaasalaisen jalkapallohistorian hienoimpiin hahmoihin kuuluva tj Eero Karhumäki huomautti Good Companyssa. Totta kai myös edustusjoukkue häviää vähintään sen 80 000 € stadionhankkeen viivästyessä, mutta toivoisin silti jalkapallomyönteisten ihmisten kuuluttavan totuutta kaikille: suurin häviäjä tässä lykkäyksessä on jälleen kerran junioripuoli. Kysymys on arvovalinnoista, jos emme panosta lapsiimme, niin miltä tulevaisuutemme mahtaakaan näyttää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti