Sunnuntai 20.10. oli se historiallinen päivä, kun Vaasan Palloseura palasi mitalikantaan viidentoista vuoden tauon jälkeen. Edellisestä pronssista taas oli vierähtänyt vielä kauemmin, sillä viimeksi raitapaidat nappasivat pronssit kaulaan vuonna 1938. Koko kaudesta ja nykyisistä tunnelmista on sanottu jo paljon muualla, esimerkiksi seuran sivuilta löytyvä ansiokas linkkiluettelo kannattaa ehdottomasti katsoa läpi. Kausi 2013 ja kaikki ne yhdessä koetut tunteet kulminoituivat hyvin viime sunnuntain ottelussa. Blogin kirjoittajakaan ei ole vielä täysin sisäistänyt tätä kaikkea, mutta listaan tässä muutamia ajatuksia koko kaudesta ja tuosta ikimuistoisesta päivästä.
Se oli voitto terveelle järjelle. Kuten sanottu, suomalaisen futisyhteisön kollektiivinen muisti on valitettavan lyhyt. Monen mielessä ajoista Suomen Rosenborgina on jo ikuisuus ja valitettavasti historiansa unohtanut ihminen on tunnetusti taipuvainen toistamaan vanhat virheensä. Ulkopuolisista moni on ihmetellyt Vepsun panostuksen puutetta ja jopa kyseenalaistanut seuran kunnianhimoa. Tänään me voimme nauraa epäilijöille ja kumartaa entistäkin suuremmin valtavaa urakkaa tehneelle seurajohdolle. Vaasan Palloseura on oiva todiste siitä, että menestys voidaan rakentaa kestävälle pohjalle myös aina niin suhdanneherkästi toimivassa suomalaisessa jalkapallon mikrokosmoksessa.
Se oli voitto rehelliselle työlle. Pitkäjänteinen ja järkevä työ taustoilla palkitaan ensi lauantaina mitaleilla, kun taas julkisista epäilijöistä mm. kovalla kohulla talousdopingin avulla yrittäneet Järvi-Suomen koheltajat suuntaavat divariin ilman näköpiirissä olevaa paluulippua, tuo vieläpä konkurssiuhan painaessa edelleen päälle. Monet muut vauhtisokeat ovat myös hukkuneet omiin miekkoihinsa vuosien varrella, mutta Vaasan Palloseura porskuttaa edelleen eteenpäin itseensä uskoen, työtä pelkäämättä. Kun puhutaan VPS:sta, onkin nostettava juuri se valtava työteliäisyys, joka näkyy seuran kaikessa tekemisessä pienimmistä junioreista oy:n hallitukseen ja edustusjoukkueen pelaajiin saakka. Kaikki osalliset ovat paiskineet ankarasti töitä ja prosessi palkitaan vihdoin mitalein. Koko edustusjoukkueen pelaajat ovat profiililtaan työteliäitä, jopa monet taiteilijasielut ovat ymmärtäneet ahkeroinnin merkityksen aiempaa selkeämmin. Voimmekin ylpeydellä todeta pelaajistonkin paneutuneen työntekoon perinteisellä pohjalaisella varmuudella, ylpeänä mutta nöyränä.
Se oli voitto uskollisille. Pelin loppuhetkillä näin monien vuodattavan ilon kyyneleitä. Itkin itsekin ja päässäni kävi pieni aavistus siitä miltä pitkäaikaisimmista toimijoista mahtaa tuntua. Mitä mahtoivat miettiä katsomossa vaikkapa kymmenen vuoden takaisen selviytymisoperaation arkkitehdit Eero Karhumäki, Veli-Matti Ristiluoma ja muut? Mitkä olivat penkillä pitkäaikaisten vepsulaisten kuten Jouko "Takku" Jokisen ja Juha "Julma-Juha" Grönholmin mietteet? Miten VPS-säätiön taustalla olevat Kalle Mattila ja Mauri Holma reagoivat? Entä miten piti hiljaittain kunnioitettavat 80 vuotta täyttäneen Reijo Nabbin pokerinaama? Mitä ajattelivat ne lukuisat jo aktiiviuransa lopettaneet VPS-legendat Nygårdin veljeksistä Jyrki Huhtamäkeen tai vaikkapa Jyri Hietaharjusta Ville Prihaan? Useat heistä olivat paikalla, toiset tyytyivät onnittelemaan ja juhlimaan kodeistaan käsin ympäri Suomen. Päädyssä Geezers Hietalahden aktiivit, pääkatsomon vanhat herrasmiehet ja ne tuhannet muut VPS-henkiset ihmiset saivat reilusti lisää iloitsemista ja ylpeyden aihetta myös jatkoa ajatellen.
Se oli voitto kaikille vaasalaisille. Vaasan palloiluhistoria on valtavan pitkä ja kunniakas ja perinteisesti jakolinjat eri seurojen välillä ovat olleet suuret. Vuosien saatossa Vepsu on kuitenkin kyennyt vakiinnuttamaan ykkösasemansa ja muut seurat ovat ottaneet vastaan roolinsa kasvattajina maakunnan ylpeydelle. Mitä parasta apua jakolinjojen hälvenemiseen isossa kuvassa oli myös tämän vuoden joukkue: avauksen vaasalaispelaajista kaksi Gerbyn suurta poikaa, Tony Björk ja Sebastian Strandvall, ovat Vasa IFK:n kasvatteja ja Huutoniemen keisari Ville Koskimaa taas on Kiistosta lähtöisin. Olikin upeaa seurattavaa, kun kaikki kolme näyttelivät ratkaisevan tärkeitä rooleja niin derbyssä kuin koko kaudellakin. Björk sai kunnian katkaista selkärangan rimpuilevalta Jarolta heti alkuun pilkulta. Hetkeä myöhemmin seuran sisäisen tehopörssin voittaja, kapteeni Strandvall lisäsi johtoa komealla vasemman jalan laukauksellaan. Viime vuonna vakavasta sairaudesta toipunut ja liigan absoluuttiselle huipulle viimeistään tällä kaudella noussut Koskimaa taas johti koko vuoden varmaotteisesti pelannutta linjaa tuttuun tapaan ansaiten joukkueelleen komean nollapelin ratkaiseksi osoittautuneessa ottelussa. Myös joukkueenjohdon ex-VIFK Petri Vuorinen ja useissa eri seuroissa toiminut Esa Kurki ansaitsevat ehdottomasti mainintansa tässä. Jakolinjojen hälveneminen näkyy edustusjoukkueen lisäksi myös kauttaaltaan koko toiminnassa aivan pienistä junioreista Hietalahden lehtereille. Enää poliittinen tausta tai äidinkieli ei joukkuevalintoihin vaikuta, joten kaksikielisen Vaasan Palloseuran pienistä tyttö- ja poikajunioreista lähtien löytyy pelaajia ja toimihenkilöitä eri taustoista. Katsomossa raidan puolta pitävät myös lapset vauvoista vaareihin vaikka päällä olevissa verkkareissa jonkun muun seuran logo näkyisikin. Raitaa voidaan hyvällä syyllä nykyään sanoa koko Vaasan joukkueeksi.
Se oli voitto jalkapalloilevalle Pohjanmaalle. Vepsu on alusta saakka, jo lähes 90 vuoden ajan toiminut myös koko Pohjanmaan alueen lippulaivana. Se näkyi myös tämän vuoden joukkueessa, edellämainittujen vaasalaisten lisäksi eri rooleissa esiintyivät mm. lapualainen Jyrki Saranpää, vöyriläinen Jesper Engström, kokkolalainen Ville Luokkala sekä närpiöläinen Karl-Filip Eriksson. Tärkeimmistä toimijoista myös toimitusjohtaja Eero Karhumäki on syntyisin Seinäjoelta. VPS on läpi historiansa kerännyt valtavia kannattajamääriä mm. näiltä mainituilta paikkakunnilta ja luonnollisesti pelaajistossakin on aina pyritty panostamaan pohjalaisiin. Jalkapallo kiinnostaa Pohjanmaalla, mistä kertoo myös se fakta, että ensi kaudella liigaa pelataan tuoreen mitalistin lisäksi myös kahdella muulla paikkakunnalla. Tämä kilpailuasetelma tuo varmasti lisämausteensa sarjaan sekä lisää yleistä kiinnostusta ja tasoa entisestään.
Se oli voitto Jesper Engströmille. Sympaattisen nuorukaisen maailma pysähtyi talvella, kun hänellä todettiin olevan Hodgkinin lymfooma. Imusolmukesyöpään sairastuminen järkytti koko seurayhteisöä syvästi. Engström kiitti saamastaan tuesta ja osoitti valtavan ihailtavaa sisukkuutta selviämällä raskaista sytostaattihoidoista selättäen sairautensa syksyyn mennessä. Kaiken lisäksi Jesper kykeni vieläpä pelaamaan kauden läpi tärkeässä roolissa isoin minuutein. Onnittelut Jepelle vielä kerran paitsi pronssitaiston viemisestä, niin myös vielä sen tärkeimmän(kin) kamppailun voitosta!
Se oli voitto Olli Huttuselle. Pitkäaikainen Haka-vaikuttaja Olli Huttunen hyväksyi pestin VPS-laivan kapteenina syksyn 2011 päätteeksi. Tavoitteeksi hän asetti Vepsun nousun mitaleille (ensimmäisen) sopimuksensa kolmantena vuonna, kaudella 2014. Nyt tavoitteeseen päästiin jo vuoden etuajassa, mistä Huttunen ansaitsee ehdottomasti suuren tunnustuksen. Jo kausi 2012 oli erittäin lupaava, mutta haaveet suuremmasta menestyksestä kaatuivat lopulta muutamien avainpelaajien epäonnisiin loukkaantumisiin. Nyt kaudella 2013 palaset loksahtivat kohdalleen heti alkukaudesta liigacupin jälkeen, eikä sen jälkeen enää taakse katsottu. Tositarkoituksella Vaasaan muuttanut ja talonkin ostanut Huttunen pitää silti nykyistä tasoa vain välitavoitteena, mikä sekin lupailee erinomaisen hyvää tulevaisuutta raitapaidoille.
Se oli voitto Jyrki Saranpäälle. Kirjoitin Jykästä jo aiemmassa blogipostauksessani, mutta laitetaan vielä kerran kiellon päälle kiitokset Lapuan ihmiskuulalle. Poistuminen kentältä täyden Hietalahden osoittaessa suositaan seisaaltaan laittoi kovimmatkin karpaasit nieleskelemään kyyneleitään. Itseasiassa pelkkä ajatuskin tuosta aiheuttaa edelleen kylmiä väreitä. Jyrki Saranpää on yksi hienoimmista ihmisistä ketä minulla on ollut kunnia tavata, eikä Jykän tekemä valtava työmäärä Vaasan Palloseuran puolesta tule koskaan unohtumaan.
Se oli voitto stadionhankkeelle. Hietalahden surullisenkuuluisa stadionhanke on junnannut paikoillaan jo yli kymmenen vuotta, vaikka lupauksia on kuultu ja jopa päätöksiä on lyöty lukkoon useampaan otteeseen. Ensi vuonna Vepsu pelaa taas eurokentillä, ja olisi todellinen farssi mikäli vaasalaisyleisö ei pääsisi nauttimaan kotiottelu(i)staan kotona Vaasassa. Hietalahti on Suomen vanhimpia edelleen aktiivikäytössä olevia stadioneita, jonka vikalista olisi liian pitkä kirjoitettavaksi tähän. En pyydä, vaan vaadin asiantilan muuttamiseksi välittömiä toimenpiteitä! Kyse on vielä edustusjoukkuetta huomattavasti suuremmista asioista, sillä koko kaupungin suurimpana liikuttajana jalkapallo ansaitsee vihdoin paremmat puitteet. Se on paitsi meidän, myös meidän jälkipolviemme etu, suunniteltu hanke edesauttaisi ennen muuta junioritoimintaa.
Se oli voitto tulevaisuudelle. VPS-junioreiden väki ja valmennuspäällikkö Jani Uotinen saattoivat hymyillä sunnuntaina leveästi. Vaikka omista VPS-kasvateista kauden aikana kentällä kävi vain yksi (Miika Niemi), näyttää jalkapalloilevan Vaasan tulevaisuus entistä paremmalta ja raidallisemmalta. Harva nautti enemmän tunnelmasta ja pronssista kuin kaikki ne lukuisat paikalle saapuneet VPS-juniorit, jotka tulevat jatkossa muodostamaan paitsi edustusjoukkueen rungon, niin myös miehittämään kaikki muut tärkeät toimihenkilöiden vakanssit. Seurayhteisön perusta on aina sen nuorissa ja nuorisotyö on nyt uudistumisen jälkeen parhaimmillaan, jopa valtakunnallisesti mitaten aivan kärkitasoa. Isompien menestys ei varmasti ainakaan vähennä junioreiden mielenkiintoa jalkapalloa kohtaan ja nykyinen nuori polvi saa tästä mitalista toivottavasti runsaasti lisäintoa treenaamiseen.
Se oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Kiitos, että sain kokea ja jakaa sen kanssanne.
Se oli voitto terveelle järjelle. Kuten sanottu, suomalaisen futisyhteisön kollektiivinen muisti on valitettavan lyhyt. Monen mielessä ajoista Suomen Rosenborgina on jo ikuisuus ja valitettavasti historiansa unohtanut ihminen on tunnetusti taipuvainen toistamaan vanhat virheensä. Ulkopuolisista moni on ihmetellyt Vepsun panostuksen puutetta ja jopa kyseenalaistanut seuran kunnianhimoa. Tänään me voimme nauraa epäilijöille ja kumartaa entistäkin suuremmin valtavaa urakkaa tehneelle seurajohdolle. Vaasan Palloseura on oiva todiste siitä, että menestys voidaan rakentaa kestävälle pohjalle myös aina niin suhdanneherkästi toimivassa suomalaisessa jalkapallon mikrokosmoksessa.
Se oli voitto rehelliselle työlle. Pitkäjänteinen ja järkevä työ taustoilla palkitaan ensi lauantaina mitaleilla, kun taas julkisista epäilijöistä mm. kovalla kohulla talousdopingin avulla yrittäneet Järvi-Suomen koheltajat suuntaavat divariin ilman näköpiirissä olevaa paluulippua, tuo vieläpä konkurssiuhan painaessa edelleen päälle. Monet muut vauhtisokeat ovat myös hukkuneet omiin miekkoihinsa vuosien varrella, mutta Vaasan Palloseura porskuttaa edelleen eteenpäin itseensä uskoen, työtä pelkäämättä. Kun puhutaan VPS:sta, onkin nostettava juuri se valtava työteliäisyys, joka näkyy seuran kaikessa tekemisessä pienimmistä junioreista oy:n hallitukseen ja edustusjoukkueen pelaajiin saakka. Kaikki osalliset ovat paiskineet ankarasti töitä ja prosessi palkitaan vihdoin mitalein. Koko edustusjoukkueen pelaajat ovat profiililtaan työteliäitä, jopa monet taiteilijasielut ovat ymmärtäneet ahkeroinnin merkityksen aiempaa selkeämmin. Voimmekin ylpeydellä todeta pelaajistonkin paneutuneen työntekoon perinteisellä pohjalaisella varmuudella, ylpeänä mutta nöyränä.
Se oli voitto uskollisille. Pelin loppuhetkillä näin monien vuodattavan ilon kyyneleitä. Itkin itsekin ja päässäni kävi pieni aavistus siitä miltä pitkäaikaisimmista toimijoista mahtaa tuntua. Mitä mahtoivat miettiä katsomossa vaikkapa kymmenen vuoden takaisen selviytymisoperaation arkkitehdit Eero Karhumäki, Veli-Matti Ristiluoma ja muut? Mitkä olivat penkillä pitkäaikaisten vepsulaisten kuten Jouko "Takku" Jokisen ja Juha "Julma-Juha" Grönholmin mietteet? Miten VPS-säätiön taustalla olevat Kalle Mattila ja Mauri Holma reagoivat? Entä miten piti hiljaittain kunnioitettavat 80 vuotta täyttäneen Reijo Nabbin pokerinaama? Mitä ajattelivat ne lukuisat jo aktiiviuransa lopettaneet VPS-legendat Nygårdin veljeksistä Jyrki Huhtamäkeen tai vaikkapa Jyri Hietaharjusta Ville Prihaan? Useat heistä olivat paikalla, toiset tyytyivät onnittelemaan ja juhlimaan kodeistaan käsin ympäri Suomen. Päädyssä Geezers Hietalahden aktiivit, pääkatsomon vanhat herrasmiehet ja ne tuhannet muut VPS-henkiset ihmiset saivat reilusti lisää iloitsemista ja ylpeyden aihetta myös jatkoa ajatellen.
Se oli voitto kaikille vaasalaisille. Vaasan palloiluhistoria on valtavan pitkä ja kunniakas ja perinteisesti jakolinjat eri seurojen välillä ovat olleet suuret. Vuosien saatossa Vepsu on kuitenkin kyennyt vakiinnuttamaan ykkösasemansa ja muut seurat ovat ottaneet vastaan roolinsa kasvattajina maakunnan ylpeydelle. Mitä parasta apua jakolinjojen hälvenemiseen isossa kuvassa oli myös tämän vuoden joukkue: avauksen vaasalaispelaajista kaksi Gerbyn suurta poikaa, Tony Björk ja Sebastian Strandvall, ovat Vasa IFK:n kasvatteja ja Huutoniemen keisari Ville Koskimaa taas on Kiistosta lähtöisin. Olikin upeaa seurattavaa, kun kaikki kolme näyttelivät ratkaisevan tärkeitä rooleja niin derbyssä kuin koko kaudellakin. Björk sai kunnian katkaista selkärangan rimpuilevalta Jarolta heti alkuun pilkulta. Hetkeä myöhemmin seuran sisäisen tehopörssin voittaja, kapteeni Strandvall lisäsi johtoa komealla vasemman jalan laukauksellaan. Viime vuonna vakavasta sairaudesta toipunut ja liigan absoluuttiselle huipulle viimeistään tällä kaudella noussut Koskimaa taas johti koko vuoden varmaotteisesti pelannutta linjaa tuttuun tapaan ansaiten joukkueelleen komean nollapelin ratkaiseksi osoittautuneessa ottelussa. Myös joukkueenjohdon ex-VIFK Petri Vuorinen ja useissa eri seuroissa toiminut Esa Kurki ansaitsevat ehdottomasti mainintansa tässä. Jakolinjojen hälveneminen näkyy edustusjoukkueen lisäksi myös kauttaaltaan koko toiminnassa aivan pienistä junioreista Hietalahden lehtereille. Enää poliittinen tausta tai äidinkieli ei joukkuevalintoihin vaikuta, joten kaksikielisen Vaasan Palloseuran pienistä tyttö- ja poikajunioreista lähtien löytyy pelaajia ja toimihenkilöitä eri taustoista. Katsomossa raidan puolta pitävät myös lapset vauvoista vaareihin vaikka päällä olevissa verkkareissa jonkun muun seuran logo näkyisikin. Raitaa voidaan hyvällä syyllä nykyään sanoa koko Vaasan joukkueeksi.
Se oli voitto jalkapalloilevalle Pohjanmaalle. Vepsu on alusta saakka, jo lähes 90 vuoden ajan toiminut myös koko Pohjanmaan alueen lippulaivana. Se näkyi myös tämän vuoden joukkueessa, edellämainittujen vaasalaisten lisäksi eri rooleissa esiintyivät mm. lapualainen Jyrki Saranpää, vöyriläinen Jesper Engström, kokkolalainen Ville Luokkala sekä närpiöläinen Karl-Filip Eriksson. Tärkeimmistä toimijoista myös toimitusjohtaja Eero Karhumäki on syntyisin Seinäjoelta. VPS on läpi historiansa kerännyt valtavia kannattajamääriä mm. näiltä mainituilta paikkakunnilta ja luonnollisesti pelaajistossakin on aina pyritty panostamaan pohjalaisiin. Jalkapallo kiinnostaa Pohjanmaalla, mistä kertoo myös se fakta, että ensi kaudella liigaa pelataan tuoreen mitalistin lisäksi myös kahdella muulla paikkakunnalla. Tämä kilpailuasetelma tuo varmasti lisämausteensa sarjaan sekä lisää yleistä kiinnostusta ja tasoa entisestään.
Se oli voitto Jesper Engströmille. Sympaattisen nuorukaisen maailma pysähtyi talvella, kun hänellä todettiin olevan Hodgkinin lymfooma. Imusolmukesyöpään sairastuminen järkytti koko seurayhteisöä syvästi. Engström kiitti saamastaan tuesta ja osoitti valtavan ihailtavaa sisukkuutta selviämällä raskaista sytostaattihoidoista selättäen sairautensa syksyyn mennessä. Kaiken lisäksi Jesper kykeni vieläpä pelaamaan kauden läpi tärkeässä roolissa isoin minuutein. Onnittelut Jepelle vielä kerran paitsi pronssitaiston viemisestä, niin myös vielä sen tärkeimmän(kin) kamppailun voitosta!
Se oli voitto Olli Huttuselle. Pitkäaikainen Haka-vaikuttaja Olli Huttunen hyväksyi pestin VPS-laivan kapteenina syksyn 2011 päätteeksi. Tavoitteeksi hän asetti Vepsun nousun mitaleille (ensimmäisen) sopimuksensa kolmantena vuonna, kaudella 2014. Nyt tavoitteeseen päästiin jo vuoden etuajassa, mistä Huttunen ansaitsee ehdottomasti suuren tunnustuksen. Jo kausi 2012 oli erittäin lupaava, mutta haaveet suuremmasta menestyksestä kaatuivat lopulta muutamien avainpelaajien epäonnisiin loukkaantumisiin. Nyt kaudella 2013 palaset loksahtivat kohdalleen heti alkukaudesta liigacupin jälkeen, eikä sen jälkeen enää taakse katsottu. Tositarkoituksella Vaasaan muuttanut ja talonkin ostanut Huttunen pitää silti nykyistä tasoa vain välitavoitteena, mikä sekin lupailee erinomaisen hyvää tulevaisuutta raitapaidoille.
Se oli voitto Jyrki Saranpäälle. Kirjoitin Jykästä jo aiemmassa blogipostauksessani, mutta laitetaan vielä kerran kiellon päälle kiitokset Lapuan ihmiskuulalle. Poistuminen kentältä täyden Hietalahden osoittaessa suositaan seisaaltaan laittoi kovimmatkin karpaasit nieleskelemään kyyneleitään. Itseasiassa pelkkä ajatuskin tuosta aiheuttaa edelleen kylmiä väreitä. Jyrki Saranpää on yksi hienoimmista ihmisistä ketä minulla on ollut kunnia tavata, eikä Jykän tekemä valtava työmäärä Vaasan Palloseuran puolesta tule koskaan unohtumaan.
Se oli voitto stadionhankkeelle. Hietalahden surullisenkuuluisa stadionhanke on junnannut paikoillaan jo yli kymmenen vuotta, vaikka lupauksia on kuultu ja jopa päätöksiä on lyöty lukkoon useampaan otteeseen. Ensi vuonna Vepsu pelaa taas eurokentillä, ja olisi todellinen farssi mikäli vaasalaisyleisö ei pääsisi nauttimaan kotiottelu(i)staan kotona Vaasassa. Hietalahti on Suomen vanhimpia edelleen aktiivikäytössä olevia stadioneita, jonka vikalista olisi liian pitkä kirjoitettavaksi tähän. En pyydä, vaan vaadin asiantilan muuttamiseksi välittömiä toimenpiteitä! Kyse on vielä edustusjoukkuetta huomattavasti suuremmista asioista, sillä koko kaupungin suurimpana liikuttajana jalkapallo ansaitsee vihdoin paremmat puitteet. Se on paitsi meidän, myös meidän jälkipolviemme etu, suunniteltu hanke edesauttaisi ennen muuta junioritoimintaa.
Se oli voitto tulevaisuudelle. VPS-junioreiden väki ja valmennuspäällikkö Jani Uotinen saattoivat hymyillä sunnuntaina leveästi. Vaikka omista VPS-kasvateista kauden aikana kentällä kävi vain yksi (Miika Niemi), näyttää jalkapalloilevan Vaasan tulevaisuus entistä paremmalta ja raidallisemmalta. Harva nautti enemmän tunnelmasta ja pronssista kuin kaikki ne lukuisat paikalle saapuneet VPS-juniorit, jotka tulevat jatkossa muodostamaan paitsi edustusjoukkueen rungon, niin myös miehittämään kaikki muut tärkeät toimihenkilöiden vakanssit. Seurayhteisön perusta on aina sen nuorissa ja nuorisotyö on nyt uudistumisen jälkeen parhaimmillaan, jopa valtakunnallisesti mitaten aivan kärkitasoa. Isompien menestys ei varmasti ainakaan vähennä junioreiden mielenkiintoa jalkapalloa kohtaan ja nykyinen nuori polvi saa tästä mitalista toivottavasti runsaasti lisäintoa treenaamiseen.
Se oli yksi elämäni onnellisimmista päivistä. Kiitos, että sain kokea ja jakaa sen kanssanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti